Närkästyin tässä taannoin erään tuttavani puolesta, kuultuani hänen kertomuksensa.
Kyseinen ihminen - olkoon tässä yhteydessä nyt vaikkapa Alma - kuluu
tähän perinteiseen suomalaiseen evankelis-luterilaiseen kirkkokuntaan.
Hän kävi lapsena pyhäkoulua ja viihtyi siellä. Hän tykkäsi ja tykkää
edelleenkin lauleskella joitain virsiä. Monet lasten ja nuorten virret
Alma kokee erityisesti omikseen. Yläasteella Alma kävi rippikoulun
ystäviensä tavoin. Hän ei kokenut mitään uskonnollista herätystä, mutta
hänestä rippikoulussa oppi kaikkea mielenkiintoista ja tietysti
ystävienkin kanssa oli mukava viettää aikaa vähän erilaisemmissa
merkeissä. Rippileiristä innostuneena Alma pyrki isoseksi ja olikin
sitten aikanaan niin lastenleireillä kuin rippileireilläkin isosena.
Yläasteaikoihin ystävät ensin houkuttelivat ja sitten vähän noin
niinkuin painostivat Almaa jonkinsortin raamattupiiriin tutustumaan ja
Alma meni uteliaisuuttaan mukaan. Pian Almaa alkoi kuitenkin ahdistaa,
kun raamattupiirissä piti aina rukoilla ääneen ja jotenkin Alman
mielestä touhu oli muutenkin yliuskonnollista. Alma lopetti piirissä
käymisen. Pian tämän jälken Alman ystävät totesivat, että "Voi
Alma-rakas, on niin kurjaa, että et ole uskovainen. Eikö sinua yhtään
huolestuta..?" Ja sitten alkoi tietynsortin uhkailu, maanittelu ja
kiristys, jotta tämä musta lammas parka päätyisi takaisin uskovaisten
joukkoon. Almaa alkoi ahdistamaan. Hänen mielestään hän oli ja on
edelleen uskovainen. Alma ei vain halua julistaa/tyrkyttää uskoaan
kenellekään. Alma ei halua rukoilla ääneen. Hän ei käy kirkossa joka
sunnuntai - hyvä jos edes kerran vuodessa. Alma ei koe
jumalanpalvelustoimintaa omakseen. Silti Alma kertoo uskovansa
Jumalaan. Hän laulelee edelleen itsekseen hengellisiä lauluja. Hän
rukoilee joskus useammin, joskus harvemmin - kuitenkin aina itsekseen.
Hän juttelee perheensä ja ystäviensä kanssa uskon asioista, mutta ei
koskaan tuputa kenellekään mitään. Hän laittaa lapsensa pyhäkouluun ja
kertoo näille Raamatun kertomuksia. Hän juhlii joulua ja pääsiäistä ja
muitakin kirkkovuoden juhlapyhiä ja muistaa aina jollain tapaa myös
juhlan alkuperäistä merkitystä. Eli esim. joulu ei ole vain joulupukin
ja lahjojen aikaa, vaan myös Jeesuksen syntymäjuhla. Alma oli nuorena
seurakunnan järjestämissä toiminnoissa mukana, muttei ole
aikuistuttuaan löytänyt enää itselleen sopivaa osallistumismuotoa. Se
harmittaa häntä. Alma käy kirkkokonserteissa ja tutustuu mielellään
kaikkiin vähänkin erilaisiin messuihin. Myös perhekirkot saattavat
saada Alman liikkeelle. Almasta olisi mukava käydä useamminkin
kirkossa, mutta jotenkin hän kokee jumalanpalvelukset ahdistaviksi.
Tästä herää muutama ajatus itselleni...
1. Mikä tekee ihmisestä uskovaisen? Miten se määritellään ja kuka sen
määrittää? Onko Alma ei-uskovainen tai jotenkin huonompi uskossaan,
koska ei julista sitä ääneen, eikä osallistu säännöllisesti seurakunnan
toimintaan?
2. Miksi nämä "uskovaiset" ovat niin kärkkäitä heittämään ensimmäisen
kiven? Ketä nyt semmoinen rohkaisee, että painostetaan ja uhkaillaan.
3. Seurakunnat mainostavat kotisivuillaan, että heillä on toimintaa
kaikille ja kaikenikäisille. Selaamalla löysin kyllä itse lähinnä
lasten pyhäkouluja ja päiväkerhoja sekä seniori-ikäisille suunnattuja
diakonia- tai kultaiseniän kerhoja. Nuorille on näitä isostelujuttuja
ja jotain muutakin musiikki- tai näytelmätoimintaa. Mutta missä ovat
aikuisten toiminnat ja tapahtumat? Löydän ainoastaan nuorten aikuisten
kasvuryhmiä, mutta ne tuskin vastaavat Alman toiveita. Miksei
aikuisille seurakuntalaisille ole mitään mukavia tapaamisia,
harrastuksia, tms?
4. Miksi jumalanpalvelukset ovat niin jäykkiä ja jopa synkeitä?
Ymmärrän hyvin, ettei Almaa tavallinen jumalanpalvelus houkuta. Virret
ovat niin mollisävyisiä ja koko kaava tuntuu toistavan vain ihmisten
kurjuutta ja syntisyyttä ja surkeutta. Miksei jumalanpalveluksissa ole
enemmän sitä kiitosta ja ylistystä? Miksei voida iloita siitä, että
ollaan Jumalan omia lapsia? Kyllä kai kaikki nyt omat vikansa ja
mokansa tiedostavat. Niitä märehditään muutenkin jo tarpeeksi, joten
miksi ei välillä voisi jakaa ilon ja lohdutuksen balsamia? Ihmiset ovat
erehtyväisiä!
Ja tämän jälkeen en taas yhtään ihmettele sitä, että ihmiset eroavat
kirkosta ja että arkijumalanpalveluksissa ei käy juuri kukaan.
keskiviikko, 30. elokuu 2006
Kommentit