Nyt kun olen vähän tuolta yläpilveltä laskeutunut, niin kerrottakoon, että ei se päivä muuten niin ruusuinen ollut. Itse asiassa se oli painajaismainen. Sitähän en työkavereille tunnusta, mutta mä hajosin niin, että oli pakko paeta hetkeksi vessaan itkemään ja rauhoittumaan. Sellaista ei olekaan vielä ennen tapahtunut. Mutta nyt kaikki meni kerrassaan päin prinkkalaa ja olin vielä lisäksi hirmuisen väsynyt, kun yö jäi jotenkin lyhyen tuntuiseksi - teoriassa nukuin kyllä tarpeeksi. No, osa työkavereista kyllä huomasi, että en ole ihan normaali, mutta parin väistetyn kysymyksen jälkeen antoivat minun olla ja rauhoittua itsekseni. Se oli kilttiä. Halusinkin olla vähän aikaa yksin. Loppupäivä nyt sitten sujui taas mitenkuten. Kun nyt vielä huomisesta selviän, niin saan taas latailla viikonlopun akkuja. Nää ylityöt syö mua! Ja sit kun vielä sairastui kesken päivän yks työntekijä, niin kaikki loputkin hommat kaatui mun niskaan. Mies onneksi vähän lohdutteli, että ei tässä vielä ole maailmanloppu tulossa. Ja kun sain kupposen teetä ja vähän voikkuleipää massuun, niin rauhaannuinkin aika tavalla. Sitä paitsi tämä kirjoittaminen ja asioiden purkaminen on terapeuttista touhua. Eli kohtalaisen hyvällä mielellä sitä taas päästään tuutimaan.