Jos ystäväni uskovat minulle salaisuuksia, pidän ne kyllä. Mutta kun on kyse omista salaisuuksistani, niin en millään malttaisi olla hiljaa. Omat salaisuudet hermostuttavat minua. Parasta aikaa pääni on suorastaan täynnä omia salaisuuksia, jotka minun tekisi mieli kailottaa heti kaikille, mutta en voi. Ärsyttävää. Olen kuin tulisilla hiilillä. Aina, kun tapaan jokun kaverin tai puhun jonkun kanssa puhelimessa, olen jo lipsauttamassa salaisuuden kielen päältä. Viime hetkellä vaikenen ja vaihdan puheenaihetta, mutta sitten jää semmoinen himpuran olo, että voi kauhia kun tekis mieli kertoa. Mies on nyt viime aikoina tuskaillut ihan samaa. Meillä on nimittäin häiden suhteen joitain yhteisiä salaisuuksia, joita ei haluta kertoa muille ennakkoon. Toisaalta molempien tekis mieli hehkuttaa kaikkea, mikä liittyy häihin. Mies repii hiuksiaan töissä, kun hänen niin tekisi mieli kertoa ja minä teen samaa omalla työmaallani. Muitakin salaisuuksia on, osa yhteisiä ja osa vain toisen omia. Kunpa tietyt päivämäärät joutuisivat nopeammin, sillä kyseisten päivämäärien jälkeen salaisuudet voi sitten kertoa tuosta vain. Lukijoille voin kuitenkin vakuuttaa, että vauvasalaisuuksista ei ole kysymys. Vauvat tulevat sitten myöhemmin.