Kummallista, miten ilouutiset saavat ihmisen joskus sekaisin - omituisella tavalla.

Kuulin juuri, että rakas ystäväni odottaa vauvaa. Voi, miten ihanaa! Olen oikeasti todella iloinen heidän puolestaan ja toivon kaiken menevän hyvin. Tahdon kovasti katsomaan sitten tulevaisuudessa uutta, pientä ihmistä.

Mutta voi miten kamala olo minulle toisaalta uutisesta tuli. Ensin iski hillitön mustasukkaisuus. Miksi minulla ei ole vielä vauvaa?! Miksi, miksi, miksi? Miksi joku muu voi saada vauvan nyt ja minä en? Miksi minulla ei ole edes kummilasta? Miksi minun täytyy vain odottaa? Miksi elämä on epäreilua?

Sitten tuli suuttumus. Aloin olla ihan kiukkuinen niin elämän epäreiluudesta kuin siitäkin, että tunnen tämmösiä kamalia, negatiivisia asioita, vaikka pitäisi vain iloita ystävän puolesta.

Sitten alkoi masennus ja itsesääli. "Eihän minulle koskaan tapahdu mitään. Minä olen tällainen reppana. Menen peiton alle mököttämään, eikä kukaan minua kaipaa."

Ja sitten taas mökötän itselleni, että mitä minä nyt noin lapsellisesti käyttäydyn. Voi hyvänen aika. Tämä on ihan kamalaa. Kohta alan varmaan itkeä, kun olen niin kamala ja mustasukkainen.

Sanokaa nyt hyvät ihmiset, että tämä menee pian ohitse ja voin taas olla oma järkevä itseni!!!